Uudet säännöt 2023

1      Nimi ja kotipaikka                                           

Yhdistyksen nimi on  Lopen Seniorit ry ja yhdistys kuuluu paikallisyhdistyksenä Kansallinen senioriliitto ry:hyn, jota näissä säännöissä sanotaan liitoksi, ja alueensa Kansallinen senioriliitto ry:n rekisteröityyn piiriin, jota näissä säännöissä sanotaan piiriksi. 

Yhdistyksen kotipaikka on Loppi.

2      Tarkoitus

 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää eläkeläisten ja ikääntyvien henkistä ja aineellista hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta.

 Yhdistys toimii alueellaan eläkeläisten ja ikääntyvien edunvalvojana, yhdyssiteenä ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittajana.

 Yhdistys toimii liiton hyväksymiä arvoja ja linjauksia noudattaen ja edistää liiton päätösten toteuttamista.

 Yhdistys on puolueisiin kuulumaton. Toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen

3      Toiminta

Yhdistys järjestää harrastus-, koulutus- ja tapahtumatoimintaa sekä lähimmäispalvelua, ja tiedottaa ja viestii arvoistaan ja toiminnastaan.  Yhdistys voi muodostaa rekisteröimättömiä kerhoja ja osastoja.

Yhdistys tekee aloitteita ja antaa lausuntoja liitolle, piirille ja kotikunnalle ikääntyviä ja eläkeläisiä koskevissa edunvalvonta- ja palveluiden kehittämisasioissa. Yhdistys voi tehdä alueellista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Yhdistys tekee yhteistyötä muiden paikallisten eläkeläisjärjestöjen ja ikääntyville palveluja tuottavien järjestöjen ja viranomaisten kanssa. 

4      Talous

 Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi

 -       harjoittaa virkistys- ja kuntoutustoimintaa, julkaisutoimintaa ja audiovisuaalista toimintaa sekä majoitus-, kahvila- ja ravintolatoimintaa

 -       kantaa jäseniltään jäsenmaksua, järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia sekä harjoittaa jäsenpalvelutuotteiden myyntiä

 -       ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja,

 -       omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä aineettomia oikeuksia. 

5      Jäsenet

 Varsinaiseksi jäseneksi voi hakea jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

 Tukijäseneksi voi hakea rekisteröity yhdistys, oikeuskelpoinen yhteisö ja yksityinen henkilö. 

 Yhdistyksen hallitus päättää jäsenten hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä sekä pitää jäsenluetteloa. Hallitus voi valtuuttaa yhdistyksen puheenjohtajan päättämään jäsenhakemusten hyväksymisestä.

 6       Jäsenmaksut

 Yhdistyksen syyskokous vahvistaa varsinaisten jäsenten ja tukijäsenten jäsenmaksut seuraavaa kalenterivuotta varten. Yhdistyksen hallituksella on oikeus vapauttaa jäsenmaksusta sairauden, varattomuuden tms. syyn johdosta.

7        Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet

 Kunniapuheenjohtajaksi voi yhdistyksen kokous, hallituksen esityksestä, kutsua erityisesti ansioituneen entisen puheenjohtajansa. Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan.

 Kunniajäseniksi voi yhdistyksen kokous, hallituksen esityksestä, kutsua yhdistyksen toiminnassa ansioituneita jäseniä. 

 Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita yhdistykselle jäsenmaksua.                        

8       Yhdistyksen hallinto

 Päätäntävaltaa käyttävät yhdistyksen kokoukset. Päätösten valmistelusta ja toimeenpanosta vastaa yhdistyksen hallitus. Luottamustehtäviin voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä.

9         Yhdistyksen kokousten aika ja koollekutsuminen

 Varsinaiset kokoukset

 Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, kevätkokouksen viimeistään maaliskuun 15. päivänä ja syyskokouksen viimeistään marraskuun 15. päivänä.

Ylimääräinen kokous

 Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin yhdistyksen varsinainen kokous tai hallitus niin päättää tai vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten pyytää. Kokous on pidettävä yhden (1) kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.

Kokouskutsu

 Yhdistyksen kokouksen ajan ja paikan määrää hallitus. Kokouskutsu on julkaistava yhdistyksen ilmoituslehdiksi nimetyissä lehdissä tai lähetettävä postitse tai tietoliikenneyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä käyttäen jäsenille vähintään yksi (1) viikko ennen kokousta. Kokouskutsu lähetetään jäsenen ilmoittamaan yhteystietoon.

 10       Yhdistyksen kokousten osanottajat ja aloiteoikeus

Äänioikeus ja päätöksenteko

 Kokouksessa on kullakin läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä yksi (1) ääni. Päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä.

 Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Henkilövaalit suoritetaan suljetuin lipuin tai sähköistä järjestelmää käyttäen.  

 Kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Kokous voidaan myös pitää kokonaan ilman kokouspaikkaa hallituksen niin päättäessä.

Läsnäolo- ja puheoikeus

 Läsnäolo- ja puheoikeus on piirin edustajalla, yhdistyksen kunniapuheenjohtajalla ja -jäsenillä sekä yhdistyksen tukijäsenillä. Yhdistyksen kokouksissa voidaan läsnäolo- ja puheoikeus myöntää muillekin henkilöille.

 Aloiteoikeus

 Aloiteoikeus on yhdistyksen jäsenillä, hallituksella sekä liiton ja piirin hallituksilla. Aloitteet on jätettävä hallituksen puheenjohtajalle vähintään yksi (1) kuukausi ennen kokousta. 

 11          Yhdistyksen kokousten asiat

 Kevätkokous 

-        valitsee kokoukselle puheenjohtajan, sihteerin sekä pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat

-        toteaa kokouksen osanottajat, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

-        vahvistaa kokouksen esityslistan

-        käsittelee vuosikertomuksen, tilinpäätöksen tai vuosilaskelman ja toiminnantarkastajan lausunnon 

-        päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

-        valitsee liiton ja piirin kokouksiin äänivaltaiset edustajat liiton ja piirin sääntöjen edellyttämällä tavalla

-        käsittelee aloitteet.                             

 Syyskokous

-        valitsee kokoukselle puheenjohtajan, sihteerin sekä pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat

-        toteaa kokouksen osanottajat, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

-        vahvistaa kokouksen esityslistan

-        käsittelee ja vahvistaa yhdistyksen toimintasuunnitelman

-        määrää varsinaisten ja tukijäsenten jäsenmaksujen suuruuden ja päättää toiminnantarkastajan palkkiosta

-        vahvistaa seuraavan vuoden talousarvion

-        valitsee hallituksen puheenjohtajan, jota kutsutaan myös yhdistyksen puheenjohtajaksi

-        päättää hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrästä

-     valitsee hallituksen jäsenet ja varajäsenet 

-        valitsee yhden toiminnantarkastajan ja yhden varatoiminnantarkastajan

-        nimeää ehdokkaat piirihallituksen jäseniksi ja varajäseniksi      

-        nimeää yhdistyksen ilmoituslehdet                       

-        käsittelee aloitteet.

Ylimääräinen kokous

Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat.

 12       Hallitus

Jäsenet

 Hallitukseen kuuluu syyskokouksessa valittu puheenjohtaja, sekä vähintään kaksi (2), mutta enintään kymmenen (10) kalenterivuodeksi kerrallaan valittua jäsentä ja 0–10 varajäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten toimiaika saa samassa tehtävässä yhtäjaksoisesti olla enintään kuusi (6) vuotta. 

Järjestäytyminen

Hallitus pitää järjestäytymiskokouksen ennen toimintakauden alkua.

 Hallitus valitsee varapuheenjohtajan keskuudestaan sekä muita toimihenkilöitä, jotka

voivat olla hallituksen ulkopuolisia. Hallitus voi asettaa avukseen neuvottelu- ja toimikuntia sekä vahvistaa yhdistyksen alaisina toimivien kerhojen ja osastojen toimintaohjeet.

Päätösvalta

 Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien, on läsnä. Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet läsnä olevista hallituksen jäsenistä. Puheenjohtajan mielipide ratkaisee äänten mennessä tasan, vaaleissa kuitenkin arpa.

 Kokoukseen voi osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla. Kokous voidaan myös pitää kokonaan ilman kokouspaikkaa hallituksen niin päättäessä.

Kokouskutsu

Kokouskutsu on lähetettävä hallituksen jäsenille ja muille läsnäoloon oikeutetuille postitse tai tietoliikenneyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä käyttäen vähintään yksi (1) viikko ennen kokousta.

 Kiireellisiä asioita varten voidaan hallitus kutsua koolle ilman määräaikaa, kuitenkin niin, että jokaisella jäsenellä on mahdollisuus osallistua.

Läsnäolo- ja puheoikeus

Hallitus voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös muille henkilöille.

Hallituksen tehtävät

 Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä säännöt muutoin edellyttävät:  

-        valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltäviksi tulevat asiat ja kutsua kokoukset koolle

-        panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset ja ohjata toimintaa niiden mukaisesti

-        valita toimihenkilöt ja vahvistaa toimenkuvat

-     valvoa ja ohjata kerhojen ja osastojen toimintaa

-        huolehtia varojen hankinnasta ja vastata yhdistyksen omaisuuden hoidosta

-        tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi

-        toimia liiton ja piirin suunnitelmien ja linjausten mukaisesti

-        valvoa ja edistää eläkeläisten ja ikäihmisten etua alueellaan

-        pitää yhteyttä ja valita tarvittaessa edustajansa paikkakunnalla toimiviin muihin järjestöihin

-        päättää yhdistyksen jäsenyyksistä eri yhteisöissä ja valita yhdistyksen edustajat niihin.

Yhdistyksen kirjanpito ja tilinpäätöksen laadinta voidaan hallituksen päätöksellä antaa ulkopuoliselle.

13       Toiminta- ja tilikausi

 Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen on annettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus toiminnantarkastajalle viimeistään yksi (1) kuukausi ennen kevätkokousta ja toiminnantarkastajan tulee palauttaa ne hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta.

 Yhdistyksen tilinpidossa voidaan soveltaa myös yhdistyslain 37a pykälää kuitenkin niin, että yhdistyksen kokous saa nähtäväkseen vuosilaskelman tilinpidosta.

 14        Nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin, varapuheenjohtaja,  sihteeri, taloudenhoitaja tai hallituksen oikeuttama henkilö, kaksi yhdessä. 

15         Eroaminen ja erottaminen

 Jos jäsen päättää erota yhdistyksestä, siitä on ilmoitettava kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

 Jos jäsen on toiminut yhdistystä vahingoittavalla tavalla tai muutoin laiminlyönyt ne velvoitteet, joihin hän yhdistykseen liittymällä on sitoutunut, voi yhdistyksen hallitus erottaa hänet. Jäsen, joka on laiminlyönyt jäsenmaksuvelvollisuutensa yhden (1) vuoden ajalta, voidaan katsoa hallituksen päätöksellä eronneeksi.

 Jäsenellä on oikeus valittaa erottamispäätöksestä yhdistyksen kokoukselle jättämällä

kirjallinen valitus hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta tiedon saatuaan. Jos yhdistyksen kokous saatuaan hallituksen lausunnon ja kuultuaan erotettua jäsentä, hyväksyy erottamispäätöksen vähintään kahdella kolmasosalla (2/3) annetuista äänistä, se tulee voimaan heti.

16      Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkautuminen

Kysymys näiden sääntöjen muuttamisesta voidaan ottaa esille yhdistyksen kokouksessa, jos asiasta on kokouskutsussa mainittu. Päätökseen sääntöjen muuttamisesta vaaditaan vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä. Sääntömuutokselle on saatava liiton hallituksen hyväksyminen.

 Kysymys yhdistyksen purkamisesta voidaan ottaa esille yhdistyksen kokouksessa, jos asiasta on kokouskutsussa mainittu ja siitä on ilmoitettu liiton ja piirin hallitukselle vähintään puoli vuotta ennen. Päätökseen yhdistyksen purkamisesta vaaditaan vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistö annetuista äänistä. Purkamispäätös on voimaan tullakseen vahvistettava toisessa aikaisintaan kahden (2) viikon kuluttua pidettävässä, sitä varten ilmoitetussa yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

 Yhdistyksen purkautuessa sen varat luovutetaan Kansallinen senioriliitto ry:lle ja kaikki Kansallinen senioriliitto ry:n kanssa tehdyt sopimukset ja käyttöoikeudet päättyvät.

 

Sääntömuutostoimikunta    30.11.2021

Työvaliokunta                     27.01.2022

Liiton hallitus                       04.02.2022

Sääntömuutostoimikunta   15.08.2022

Hallituksen iltakoulu           12.09.2022

Liiton hallitus                       22.09.2022

 

Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus    22.2.2023              

Hyväksytty liittokokouksessa                 8.6.2023

Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa  pv.kk.2023             

Rekisteröity yhdistysrekisteriin             pv.kk.2023